Hervannan kampuksen päiväkodissa herätellään kipinää tieteen opiskeluun
Oululaislähtöinen päiväkotiyritys Touhula avasi tammikuussa 2018 uuden päiväkodin Tampereen teknillisen yliopiston kampukselle Hervantaan. Kaikissa Touhula-päiväkodeissa toiminta on teemoitettu. Päiväkodit voivat painottaa esimerkiksi liikuntaa tai taidetta ja kulttuuria.
Yliopiston kainalossa sijaitsevalle päiväkodille oli loogista tuoda tiede osaksi lasten päivää. Tämä tapahtuu toteuttamalla arjessa Kide Science -tiedekasvatusta.
– Kide Science on tiedekasvatusmalli, jonka pedagogiikka perustuu Helsingin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen. Me tarjoamme Kide Science -tiedekerhoille tiloja iltaisin ja vastineeksi saamme meidän henkilökunnalle koulutusta ja välineistöä päivittäiseen toimintaamme, kertoo Touhula Hervannan kampuksen päiväkodin johtaja Krista Hietanen.
Hervannassa Touhulan arkea rytmittää tieteen vuosikello vaihtuvine teemoineen. Pienten lasten tiedekasvatus on leikin kautta oppimista.
– Talvella saatamme vaikka tutustua veden eri olomuotoihin tuomalla lunta sisälle ja katsomalla, miten sille käy. Lisäksi luemme teemaan liittyvää kirjallisuutta ja otamme aiheen huomioon vaikkapa kädentaitoja opetellessa.
Pienet lapset oppivat leikin kautta.
Sisällä juokseminen sallittu
Toiminta päiväkodiksi remontoiduissa TTY:n tiloissa alkoi kuluvan vuoden alussa. Tällä hetkellä Hervannan kampuksen Touhulassa telmii viitisenkymmentä lasta, tilaa on noin sadalle.
Uudet tilat on havaittu toimiviksi, ja ne saavat paljon kiitosta.
– Jos katsotaan asioita lasten perspektiivistä, niin täällä on pitkät ja avarat käytävät. Ryhmätiloista pääsee helposti käytävälle juoksemaan ja purkamaan energiaa. Touhuloissa saa nimittäin juosta sisälläkin, kunhan se on turvallista. Täällä on loistavat baanat, Krista Hietanen kehuu.
Päiväkodissa arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä ovat niin kutsutut jakotilat – tilat, joihin voi jakautua pieniin ryhmiin puuhastelemaan. Pienten lasten hoitajat arvostavat myös toimivia wc-tiloja, jotka mahdollistavat pyllypesut henkilökuntaa kuormittamatta.
Hervannan kampuksen päiväkodin sydän on keskusaukioksi nimitetty aula.
– Siinä on sohvia, piano, keittiö. Meillä on taukotilakin jäänyt hieman vähälle käytölle, kun henkilökunta on viihtynyt aukiolla ja jäänyt siihen syömään lounasta, vaikka siinä on lapsia ja aikuisia. Tilat ovat niin avarat, ettei tule ahtauden tunnetta.
Ryhmätiloista pääsee helposti käytävälle juoksemaan ja purkamaan energiaa.