Toimitusjohtajan terveiset

Katso toimitusjohtajan tervehdys

Kampuksille tulee yhä enemmän ammattikorkeakouluja ja yrityksiä, jotka hakevat lähiyhteistyöstä innovaatioita ja tehoa toimintaansa.

Vuosi oli erittäin positiivinen paitsi Suomen taloudelle myös meille. Onnistuimme hyödyntämään hyvää talousvirettä ja saimme vuokrattua ja myytyä vapautuneita tiloja hyvin.

Työmme maamme korkeakoulukampusten kehittämiseksi tuottaa tulosta. Yhtenä esimerkkinä on Oulun ammattikorkeakoulun valmisteilla oleva muutto Oulun yliopiston kanssa samalle kampukselle vuonna 2020. Näin seudun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta keskittyy entistä vahvemmin Linnanmaan kampukselle.

Yritykset ovat löytäneet kampuksille muuallakin Suomessa. Kuluneen vuoden aikana saimme joukon uusia asiakasyrityksiä, joille sijoittuminen tutkimuksen ja kehityksen läheisyyteen on selkeä strateginen valinta. Yliopistoilla on nyt entistä paremmat mahdollisuudet tehdä tehokasta yhteistyötä yritysten kanssa. Vuokralaisistamme on jo lähes 10 prosenttia muita kuin yliopistoja ja korkeakouluja.

Työmme kampusten kehittämisen parissa tuottaa tulosta.

Kehitämme tiloja yhdessä käyttäjien kanssa

Olemme jo vuosia hyödyntäneet toiminnassamme yhteiskehittämisen mallia, jossa otamme käyttäjät tilojen suunnitteluun tiiviisti mukaan. Vuoden aikana veimme menestyksekkäästi maaliin useita peruskorjaushankkeita, joiden jälkeen tilojen käyttäjät pääsivät muuttamaan yhdessä kehitettyihin työ- ja tutkimusympäristöihin. Samoin toimimme, kun oma toimistomme muutti alkusyksystä Tampereella.

Onnistumisemme on pantu merkille sekä kotimaassa että kansainvälisesti. RAKLI ry valitsi meidät tammikuussa 2018 vuoden 2017 rakennuttajaksi. Raati perusteli valintaansa erityisesti pyrkimyksillämme kehittää rakennuttamista ja kiinteistöalaa kokeiluhankkeilla sekä kaupunkistrategiaa ja kiinteistöjohtamista yhdistävä kampuskehittämisellä. Kampusareena-rakennuksemme keskellä Tampereen teknillisen yliopiston kampusta palkittiin taas onnistuneena innovaationa Interreg Europen InnoBridge-projektissa.

Vuonna 2017 uudistimme organisaatiotamme vastaamaan asiakaskuntamme muutosta. Vuokralaisemme ovat yhä useammin muita kuin yliopistoja, esimerkiksi tutkimukseen ja kehittämiseen panostavia yrityksiä. Uusi Asiakkuudet ja palvelut -yksikkö vastaa nyt asiakastyytyväisyydestä ja uusasiakashankinnasta.

Uudistimme organisaatiotamme vastaamaan asiakaskuntamme muutosta.

Etenemme kohti visiotamme

Olemme edenneet strategiamme mukaisesti kohti tavoitettamme, joka on olla arvostetuin kampuskehittäjä Euroopassa vuonna 2019.

Teemme uraauurtavaa työtä kampusten monimuotoistamiseksi, tutkimusympäristöjen käytön tehostamiseksi ja yritysyhteistyön lisäämiseksi. Pyrimme integroimaan korkeakoulukampukset tiiviisti niitä ympäröivään talousalueeseen, ja uskomme tämän vastuullisen strategian palvelevan yhteiskuntaa pitkäjänteisesti. Oppimistiloja on pystyttävä hyödyntämään nykyistä tehokkaammin ja ekologisemmin.

Katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen. Uskomme, että positiivinen vire jatkuu taloudessa myös vuonna 2018.

Lopuksi haluan kiittää tärkeitä sidosryhmiämme. Tiivis yhteistyö asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa siivitti meidät menestykseen kuluneena vuonna. Oma tiiviisti yhteen hitsautunut tiimimme on työskennellyt sitoutuneesti ja ansioituneesti.

Mauno Sievänen

Mauno Sievänen
toimitusjohtaja