Vastuullisuus SYK:ssa

SYK:n vastuullisuudelle tunnistettiin kolme pääteemaa:

vastuu yhtiön omasta toiminnasta vastuu yhtiön omasta toiminnasta
vastuu asiakasta kohtaan vastuu asiakasta kohtaan
vastuu yhtiön hallinnoimasta kiinteistövarallisuudesta vastuu yhtiön hallinnoimasta kiinteistövarallisuudesta

Vastuullisuusvisiomme

Laadimme vuonna 2017 vastuullisuusvision, jonka mukaan kampuksemme ovat Euroopan vastuullisimmat vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa seuraavaa:

1) Kestävä ekologisuus

Yhteisön aktiivisina jäseninä osallistumme maailmanlaajuisiin talkoisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kuljemme uusiutuvien ja älykkäiden energiaratkaisujen avulla kohti energiapositiivisia ja hiilineutraaleja kampuksia. Tunnemme oman ekologisen jalanjälkemme ja kehitämme yhteistyössä muiden kanssa kampusten ekologista kestävyyttä.

2) Kestävä talous

Säästäessämme pääomaa säästämme myös luonnonvaroja. Huolellisella pääomien kohdentamisella varmistamme toimintamme vastuullisen vaikuttavuuden. Soveltaessamme toiminnassamme jakamistalouden ja resurssien viisaan käytön periaatteita luomme edellytykset myös uusille ja aloittaville toimijoille.

Luomme talouteen vakautta kehittämällä kampuksistamme vetovoimaisia paikkoja. Vahva taloutemme mahdollistaa osaltaan ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisen toimintamme.

3) Kestävä sosiaalisuus

Kaikilla maailman ihmisillä on oikeus oppia ja saada tietoa. Oppimis- ja tutkimusympäristöjen kehittäjänä annamme oman panoksemme kestävän sosiaalisuuden luomiseen.

Kampus avoimena ja alati muuttuvana toimintaympäristönä antaa mahdollisuuden hyödyntää monikulttuurisuutta kansainvälistymisessä. Yhteistyössä korkeakoulujen kanssa luomme turvalliset, terveelliset ja otolliset olosuhteet elämänmittaiselle oppimiselle.

Tunnistamme myös oman roolimme kulttuuriperinnön vaalijana. Mahdollistamme osaltamme tutkimusta ja koulutusta, jotka edistävät alueiden elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

  • Kestävä talous

    Luomme talouteen vakautta kehittämällä kampuksistamme vetovoimaisia paikkoja. Vahva taloutemme mahdollistaa osaltaan ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisen toimintamme.

  • Kestävä sosiaalisuus

    Kaikilla maailman ihmisillä on oikeus oppia ja saada tietoa. Oppimis- ja tutkimusympäristöjen kehittäjänä annamme oman panoksemme kestävän sosiaalisuuden luomiseen.

  • Kestävä ekologisuus

    Yhteisön aktiivisina jäseninä osallistumme maailmanlaajuisiin talkoisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Kuljemme visiomme ohjaamana kohti kokonaisvaltaisempaa vastuullisuutta.

Kiinteistöomaisuuden vastuullinen kehittäminen

Kiinteistönomistajana SYK:n vastuullisuutta on etenkin kiinteistöjen kehittäminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Vastaamme siitä, että asiakkaillamme on tarkoituksenmukaiset ja terveelliset tilat käytössään. Tähtäämme siihen, että kiinteistömme ovat pitkällä aikavälillä kestäviä ihmisten, ympäristön ja talouden näkökulmasta.

Haluamme kehittää kampuksistamme ympäristöjä, joissa jokaisen on roolistaan tai näkökulmastaan riippumatta motivoivaa ja mielekästä toimia vastuullisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti. Haluamme, että kampuksillamme on positiivinen, vastuulliseen elämäntapaan kasvattava vaikutus.

Vain käytössä olevat rakennukset tuottavat lisäarvoa yhteiskunnalle ja ovat siten niiden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi tehtyjen panostusten arvoisia. Kampustemme vetovoimaisuuden kehittäminen onkin tärkeää myös vastuullisuuden näkökulmasta. Haluamme kampustemme olevan houkuttelevia ja tiiviitä osia elinvoimaisia korkeakoulukaupunkeja.

Tilankäytön tehostaminen on vastuullista sekä talouden että ympäristön näkökulmasta. Toisaalta olemme tunnistaneet oppimisen myös sosiaalisena tapahtumana. Hyödynnämmekin usein vajaakäyttöisiksi jääviä tiloja muuntamalla ne ryhmätyötiloiksi, jotka tukevat yhdessä tapahtuvaa oppimista.

Vastaamme siitä, että asiakkaillamme on käytettävissään tarkoituksenmukaiset ja turvalliset tilat.

Yhteistyö kumppaneiden kanssa

Olemme pieni asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminta perustuu luotettaviin kumppanuuksiin. Kumppaniverkostomme koostuu sadoista yhteistyökumppaneista, joista merkittävimpiä ovat yliopistot, rakennusliikkeet, kiinteistöhuoltoyhtiöt, konsulttiyhtiöt, rahoittajat, vuokrausalan toimijat sekä muut asiantuntijaorganisaatiot. Pyrimme pitkiin ja kestäviin suhteisiin kumppaneidemme kanssa.

Tilaajan roolissa vaadimme kumppaneiltamme vastuullista toimintaa. Kumppaneiden arvioinnissa korostuvat talous- ja ympäristövastuu. Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi veroihin ja luontoon liittyvistä asioista.

Kehitämme toimialaamme panostamalla voimakkaasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, joka vie kiinteistö- ja rakennusalaa eteenpäin. Samoin edistämme kokeilukulttuuria yliopistojen kanssa vuosittain toteutettavilla demohankkeilla, joihin osoitamme rahaa vuosikorjausbudjeteistamme.

Pienenä asiantuntijaorganisaationa toimintamme perustuu luotettaviin kumppanuuksiin.

Vastuullisuusraportointi

Olemme vahvistaneet kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaamme vuodesta 2011 eli käytännössä koko yhtiön olemassaolon ajan. Vastuullisuusraportointiamme olemme kehittäneet vuodesta 2013 alkaen. Yhtiömme raportoi GRI-periaatteiden mukaisesti ja julkaisee integroidun raportin GRI-tietokannassa.

Raportoinnin tavoitteena on edistää toimintamme avoimuutta, lisätä mahdollisuuksia vertailuun toimialan piirissä ja parantaa tärkeimpien asioiden seurantaa. Pyrimme myös tunnistamaan toimintaamme liittyviä ja sidosryhmiä kiinnostavia tekijöitä, joiden kautta pystymme vahvistamaan positiivisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön.

Teemme lisäksi vertailuja kiinteistöliiketoiminnan muiden toimijoiden vastaaviin raportteihin ja pyrimme vuorovaikutukseen, jotta voisimme yhteisesti kehittää vastuullisuutta toimialan sisällä.

Osallistumme myös toimialamme vastuullisuuskeskusteluun yhdessä sidosryhmiemme kanssa. Olemme kiinnostuneita myös uusista raportointimalleista. Olemme FIBS yritysvastuuverkoston jäsen ja hyödynnämme myös sieltä saamaamme oppia ja ideoita verkostosta.

10 suurinta yhteistyökumppania vuosilta 2010 – 2016 liikevaihdolla mitattuna

SYK:n vastuullisuuden ulottuvuudet

SYK:n vastuullisuuden ulottuvuudet

Kestävä ekologisuus

  • Energian alkuperä
  • Energiaomavaraisuus
  • Rakennusten energiatehokkuus
  • Päästöt
  • Kiertotalous
  • Jätteet
  • Resurssiviisaus

Kestävä sosiaalisuus

  • Asiakastyytyväisyys
  • Oppimisympäristöt
  • Henkilöstön tyytyväisyys
  • Hyvinvointi
  • Kulttuuriperintö
  • Turvallisuus

Kestävä talous

  • Vakavaraisuus
  • Omavaraisuus
  • Varallisuuden vastuullinen, kehittäminen
  • Yhteiskunnan taloudellinen, tukeminen
  • Jakamistalous