Sidosryhmävuorovaikutus
Olennaiset sidosryhmämme ovat asiakkaat, omistajat, henkilöstö, päättäjät, kumppanit ja rahoittajat.
Asiakkaat
Asiakkaitamme ovat Suomen pääkaupunkiseudun ulkopuoliset yliopistot, kampuksillamme toimivat korkeakoulut, yritykset ja julkisyhteisöt sekä niiden tilojen käyttäjät. Yliopistot ja korkeakoulut tehostavat tilankäyttöään, minkä seurauksena tiloja on vapautunut myös muille käyttäjille kuin yliopistoille. Tämä on laajentanut asiakaspohjaamme. Sama kehitys jatkuu tulevina vuosina.
Asiakkuuksien hoitaminen on strategisesti tärkeä osa SYK:n toimintaa. Toiminnon avulla pyritään varmistamaan, että ymmärrämme kunkin asiakkaan toimintaa tukevat kampus- ja tilatarpeet ja että tarpeita vastaava kampus, tilat ja palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä.
Vastuu asiakkaita kohtaan tarkoittaa etenkin tilojen pitämistä jatkuvasti niille määritellyssä, tarkoituksenmukaisessa kunnossa sekä tilojen kehittämistä niin, että ne vastaavat asiakkaidemme muuttuvia tarpeita. Tuemme asiakkaidemme menestystä kehittämällä omistamistamme kiinteistöistä vetovoimaisia kampuksia.
Selvitämme asiakkaidemme tyytyväisyyttä toimintaamme vuosittain. Loppuvuodesta 2017 toteutetussa asiakastutkimuksessa vastaajat antoivat yhtiön toiminnalle asteikolla 1-5 keskiarvon 3,7. Vastaajista 20 prosenttia arvioi SYK:n toiminnan parantuneen viimeisen puolen vuoden aikana, ja 98 prosenttia pitää yhtiön roolia kampusalueen kehittämisessä erittäin tai melko tärkeänä.
Asiakastyytyväisyyden tulostiedote vuodelta 2017
Omistajat
SYK:n omistavat Suomen kymmenen pääkaupunkiseudun ulkopuolista yliopistoa (Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Lapin, Tampereen, Turun ja Vaasan yliopistot, Åbo Akademi sekä Lappeenrannan ja Tampereen teknilliset yliopistot) ja Suomen valtio, jonka omistusta edustaa Senaatti-kiinteistöt.
Omistajat vaikuttavat yhtiökokouksissa ja nimittävät hallituksen. Omistajat ovat oman alueensa tärkeitä vaikuttajia, joten SYK:n alueellinen vaikuttavuus on merkittävä. Yliopistot ovat paitsi yhtiön omistajia myös sen asiakkaita, minkä vuoksi yhteydenpito yliopistoihin on aktiivista.
Selvitämme asiakkaidemme tyytyväisyyttä vuosittain.
Yhteydenpito sidosryhmiin
Yhteistyö kumppaneiden, vaikuttajien ja päättäjien kanssa oli vuoden 2017 aikana tiivistä. Vuosisadan kampukset -seminaarissa keskustelimme kaupunkien ja museoviraston sekä paikallismuseoiden edustajien kanssa muun muassa kulttuuriperintökohteiden aseman turvaamisesta ja kampusalueiden elävyyden säilymisestä.
Aktiivinen vuoropuhelu kumppaneiden ja päättäjien kanssa toteutuu päivittäisessä tekemisessä.
Tiedotuskanavinamme toimivat verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat sekä henkilökohtaiset tapaamiset ja tiedotustilaisuudet paikallisesti. Pyrimme myös tekemään aktiivista tiedotusyhteistyötä kumppaneiden ja median kanssa.
Vuoden 2018 alkupuolella toteutetaan sidosryhmähaastattelut läheisimmissä sidosryhmissämme ja kartoitetaan heidän tyytyväisyyttään toimintaamme ja toiveita vastuullisuuttamme kohtaan.
Sidosryhmäkartta
- Yliopistot
- Ammattikorkeakoulut
- Yritykset
- Palveluyritykset
- Koulut ja päiväkodit
- Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt
- Rakennus- ja kiinteistönhoitoyhtiöt
- Rakennus- ja kiinteistöalan muut sidosryhmät
- Muut palveluntarjoajat
- Kansainväliset verkostot
- Rahoittajat
- Valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö
- Euroopan unioni
- Kansanedustajat
- Museoviranomaiset
- Rakennusvalvonta