Vastuullisuus SYK:ssa
SYK vastuullisuus on jaettu kolmeen kategoriaan
Vastuullisuusvisiomme
Vuonna 2018 jatkoimme vastuullisuustyötämme edellisenä vuonna lanseeratun vastuullisuusvision johdattelemana: tavoitteenamme on, että kampuksemme ovat Euroopan vastuullisimmat vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa seuraavaa:
1) Ekologinen vastuu
Yhteisön aktiivisina jäseninä osallistumme maailmanlaajuisiin talkoisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kuljemme uusiutuvien ja älykkäiden energiaratkaisujen avulla kohti energiapositiivisia ja hiilineutraaleja kampuksia. Tunnemme oman ekologisen jalanjälkemme ja kehitämme yhteistyössä muiden kanssa kampusten ekologista kestävyyttä.
2) Taloudellinen vastuu
Säästäessämme pääomaa säästämme myös luonnonvaroja. Huolellisella pääomien kohdentamisella varmistamme toimintamme vastuullisen vaikuttavuuden. Soveltaessamme toiminnassamme jakamistalouden ja resurssien viisaan käytön periaatteita luomme edellytykset myös uusille ja aloittaville toimijoille.
Luomme talouteen vakautta kehittämällä kampuksistamme vetovoimaisia paikkoja. Vahva taloutemme mahdollistaa osaltaan ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisen toimintamme.
3) Sosiaalinen vastuu
Kaikilla maailman ihmisillä on oikeus oppia ja saada tietoa. Oppimis- ja tutkimusympäristöjen kehittäjänä annamme oman panoksemme kestävän sosiaalisuuden luomiseen yhteiskunnassa.
Kampus avoimena ja alati muuttuvana toimintaympäristönä antaa mahdollisuuden hyödyntää monikulttuurisuutta kansainvälistymisessä. Yhteistyössä korkeakoulujen kanssa luomme turvalliset, terveelliset ja otolliset olosuhteet elämänmittaiselle oppimiselle.
Tunnistamme myös oman roolimme kulttuuriperinnön vaalijana. Mahdollistamme osaltamme tutkimusta ja koulutusta, jotka edistävät alueiden elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.
-
Kestävä talous
Luomme talouteen vakautta kehittämällä kampuksistamme vetovoimaisia paikkoja. Vahva taloutemme mahdollistaa osaltaan ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisen toimintamme.
-
Kestävä ekologisuus
Yhteisön aktiivisina jäseninä osallistumme maailmanlaajuisiin talkoisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Tavoitteenamme on, että kampuksemme ovat Euroopan vastuullisimmat vuoteen 2030 mennessä
Kiinteistöomaisuuden vastuullinen kehittäminen
Kiinteistönomistajana SYK:n vastuullisuutta on etenkin kiinteistöjen kehittäminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Vastaamme siitä, että asiakkaillamme on tarkoituksenmukaiset ja terveelliset tilat käytössään. Tähtäämme siihen, että kiinteistömme ovat pitkällä aikavälillä kestäviä ihmisten, ympäristön ja talouden näkökulmasta.
Haluamme kehittää kampuksistamme ympäristöjä, joissa jokaisen on roolistaan tai näkökulmastaan riippumatta motivoivaa ja mielekästä toimia vastuullisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti. Haluamme, että kampuksillamme on positiivinen, vastuulliseen elämäntapaan kasvattava vaikutus ja pyrimmekin jakamaan tietoa ja edistämään ympäristötietoisuutta rakennuksissamme.
Vain käytössä olevat rakennukset tuottavat lisäarvoa yhteiskunnalle ja ovat siten niiden rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi tehtyjen panostusten arvoisia. Kampustemme vetovoimaisuus onkin tärkeää myös vastuullisuuden näkökulmasta. Haluamme kampustemme olevan tiiviisti osa elinvoimaisia korkeakoulukaupunkeja.
Tilankäytön tehostaminen on vastuullista sekä talouden että ympäristön näkökulmasta. Toisaalta olemme tunnistaneet oppimisen myös sosiaalisena tapahtumana. Hyödynnämmekin usein vajaakäyttöisiksi jääviä tiloja muuntamalla ne ryhmätyötiloiksi, jotka tukevat yhdessä tapahtuvaa oppimista.
Vastaamme siitä, että asiakkaillamme on käytettävissään tarkoituksenmukaiset ja turvalliset tilat. Tämä on osa SYK tuotevastuuta.
Yhteistyö kumppaneiden kanssa
Olemme pieni asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminta perustuu luotettaviin kumppanuuksiin. Kumppaniverkostomme koostuu sadoista yhteistyökumppaneista, joista merkittävimpiä ovat yliopistot, rakennusliikkeet, kiinteistöhuoltoyhtiöt, konsulttiyhtiöt, rahoittajat, vuokrausalan toimijat sekä muut asiantuntijaorganisaatiot. Pyrimme pitkiin ja kestäviin suhteisiin kumppaneidemme kanssa.
Tilaajan roolissa vaadimme kumppaneiltamme vastuullista toimintaa. Kumppaneiden arvioinnissa korostuvat talous- ja ympäristövastuu. Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi veroihin ja luontoon liittyvistä asioista.
Kehitämme toimialaamme panostamalla voimakkaasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, joka vie kiinteistö- ja rakennusalaa eteenpäin. Samoin edistämme kokeilukulttuuria yliopistojen kanssa vuosittain toteutettavilla demohankkeilla, joihin osoitamme rahaa vuosikorjausbudjeteistamme.
Kumppaneiden arvioinnissa korostuvat talous- ja ympäristövastuu.
Vastuullisuusraportointi
Olemme vahvistaneet kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaamme vuodesta 2011 eli käytännössä koko yhtiön olemassaolon ajan. Vastuullisuusraportointiamme olemme kehittäneet vuodesta 2013 alkaen. Yhtiömme raportoi GRI-periaatteiden mukaisesti ja julkaisee integroidun tilinpäätös ja vastuullisuusraportin verkkosivuillaan sekä GRI-tietokannassa vuosittain.
Vuoden 2018 raportointi siirtyy GRI-standardin mukaiseksi, aikaisemmin olemme raportoineet GRI G4:n mukaisesti. Muutoin raportoinnissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia raportin sisällössä, laajuudessa tai laskentarajoissa.
SYK raportoi vastuullisuusraportissaan lukuja emoyhtiön, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n osalta, mikäli toisin ei ole ilmoitettu. Työtapaturmien osalta raportoimme myös urakoitsijoiden ja ulkopuolisten tahojen lukuja, siltä osin kuin ne liittyvät Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n tilaamiin rakennuskohteisiin, tai kampuksille. Talousraporttimme sisältää myös konsernilukuja. Nämä konsernin osat ovat emoyhtiö Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja kolme kiinteistöosakeyhtiötä, Kiinteistö Oy Arctic Centre, Kiinteistö Oy Kuopion Studentia ja Kiinteistö Oy Bioteknia, jotka ovat SYK Oy:n osittain omistamia tytäryhtiöitä. Näiden yhtiöiden vastuullisuuteen pyrimme vaikuttamaan positiivisesti hallitustyöskentelyn avulla.
Raportoinnin tavoitteena on edistää toimintamme avoimuutta, lisätä mahdollisuuksia vertailuun toimialan piirissä ja parantaa tärkeimpien asioiden seurantaa. Pyrimme myös tunnistamaan toimintaamme liittyviä ja sidosryhmiä kiinnostavia tekijöitä, joiden kautta pystymme vahvistamaan positiivisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön.
Teemme lisäksi vertailuja kiinteistöliiketoiminnan muiden toimijoiden vastaaviin raportteihin ja pyrimme vuorovaikutukseen, jotta voisimme yhteisesti kehittää vastuullisuutta toimialan sisällä.
Osallistumme myös toimialamme vastuullisuuskeskusteluun yhdessä sidosryhmiemme kanssa, ja olemme kiinnostuneita uusista raportointimalleista. Olemme FIBS yritysvastuuverkoston jäsen ja hyödynnämme myös sieltä saamaamme oppia ja ideoita.
SYK:lle tärkeimmät vastuullisuuden teemat
Ekologinen vastuu: Energian alkuperä, Energiaomavaraisuus, Rakennusten energiatehokkuus, Päästöt, Kiertotalous, Jätteet, Resurssiviisaus
Sosiaalinen vastuu: Asiakastyytyväisyys, Oppimisympäristöt, Henkilöstön tyytyväisyys, Hyvinvointi, Kulttuuriperintö, Turvallisuus
Taloudellinen vastuu: Vakavaraisuus, Omavaraisuus, Varallisuuden vastuullinen kehittäminen, Yhteiskunnan taloudellinen tukeminen, Jakamistalous
10 suurinta yhteistyökumppania vuosilta 2013 – 2018 liikevaihdolla mitattuna
SYK:n vastuullisuuden ulottuvuudet
Ekologinen vastuu
- Energian alkuperä
- Energiaomavaraisuus
- Rakennusten energiatehokkuus
- Päästöt
- Kiertotalous
- Jätteet
- Resurssiviisaus
Sosiaalinen vastuu
- Asiakastyytyväisyys
- Oppimisympäristöt
- Henkilöstön tyytyväisyys
- Hyvinvointi
- Kulttuuriperintö
- Turvallisuus
Taloudellinen vastuu
- Vakavaraisuus
- Omavaraisuus
- Varallisuuden vastuullinen kehittäminen
- Yhteiskunnan taloudellinen tukeminen
- Jakamistalous