Vihreä rahoitus näkyy aina ruohonjuuritasolla
SYK on jo pitkään painottanut vastuullisuutta liiketoiminnassaan. Laskemalla liikkeelle vihreän joukkolainan yhtiö sitoo kestävän kehityksen tavoitteensa luontevasti myös rahoitukseen.
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) laski lokakuussa 2018 liikkeeseen 100 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan. Kiinteistöalan ensimmäisenä ja kaikkiaan kolmantena vihreänä bondina Suomessa hanke ei ollut mikään helppo juttu.
– Se vaati rohkeutta, osaamista ja panostamista, SYK:n varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Anssi Koski summaa.
Useamman vuoden selvitystyö ja pohjustaminen kuitenkin kannatti. SYK:n green bond otettiin hyvin vastaan markkinoilla. Kiinnostusta riitti sekä kotimaassa että kansainvälisestikin.
– Operaatio oli ilman muuta järkevä ja kannattava. Voimme selvästi jatkaa samalla linjalla.
Rahoitus osana vastuullisuutta
Kosken mukaan tärkein syy annille oli SYK:n tarve saada vierasta pääomaa investointien rahoittamiseksi ja liiketoiminnan kasvattamiseksi. Vihreä joukkovelkakirjalaina myös monipuolistaa ja hajauttaa yhtiön rahoitusrakennetta.
Toinen syy liittyy kestävään kehitykseen: SYK halusi laskea liikkeelle nimenomaan vihreän joukkovelkakirjalainan.
– Vihreän bondin kautta saamme kestävän kehityksen tavoitteemme kytkettyä kiinteästi ja luontevasti osaksi koko yrityksen toimintaa, rahoitusta ja investointeja, Koski perustelee.
Vihreän joukkovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti SYK sijoittaa rahat ennalta määritellyn viitekehyksen mukaisesti sertifioituihin ympäristövastuullisiin ja energiatehokkaisiin hankkeisiin. Viitekehyksen vihreyden on arvioinut norjalainen tutkimuslaitos Cicero. Skandinaviska Enskilda Banken AB (SEB) toimi järjestäjäpankkina ja neuvonantajana lainan liikkeeseenlaskussa.
Konkreettisimmin vaikutukset näkyvät tietyissä rakennushakkeissa, joita varten varat on korvamerkitty.
– Green bondin myötä sitoutamme koko hankeorganisaation, omista työntekijöistä kumppaniverkostoihin ja rakennusliikkeeseen, tiettyihin tavoitteisiin ja kriteereihin, jotka pitää saavuttaa, Koski sanoo.
Laajat vaikutukset
Koski huomauttaa, että rahoituspuoli on usein muutaman ihmisen vastuulla, ja jää etäiseksi muille. Green bondin rahoittamissa hankkeissa rahoituksen merkitys konkretisoituu ruohonjuuritasolle saakka. Vaikutukset näkyvät myös laajemmin kumppaniverkostoissa, joiden kanssa SYK käy läpi yhtiön arvoja ja toimintamalleja.
– Kaikki puhuvat kestävästä kehityksestä, mutta me toimimme. Olemme nyt todistetusti edelläkävijä, ja sijoittajat ja lainoittajat voivat luottaa siihen, että varat käytetään kestävää kehitystä tukeviin hankkeisiin. Toki muutkin toimijat tekevät rakennusteknisiä ratkaisuja, kuten panostavat maalämpöön ja aurinkopaneeleihin, mutta vihreässä rahoituksessa olemme uranuurtajia Suomessa.
Kosken mukaan seuraava vihreä joukkovelkakirja lasketaan liikkeelle mahdollisesti jo vuonna 2020.
– Se tietenkin riippuu markkinatilanteesta ja -kehityksestä. Emme tee tällaisia ratkaisuja, elleivät ne ole kustannustehokkaita.
TEKSTI: Susanna Rapp